
Tuoreimmat lakiuudistukset
 [Koostanut Jenni Turunen 29.4.2008, 15:20]
|
L 222-224/2008 - HE:47/2007: Laki vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta menetetyksi tuomitsemista koskeviin päätöksiin tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Lailla pannaan täytäntöön EU:n jäsenvaltioiden hyväksymä ns. konfiskaatiopuitepäätös. Lisäksi sakon täytäntöönpanosta annettua lakia muutettiin niin, että puitepäätöksessä tarkoitetut menettämisseuraamukset kuuluvat lain soveltamisalaan.
L 225 ja 226/2008 - HE:152/2007: Laki huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain muuttamisesta ja laki puolustustaloudellisesta suunnittelukunnasta annetun lain kumoamisesta
Tavoitteena on ottaa huomioon muuttuneen toimintaympäristön vaatimukset.
L 237-260/2008 - HE:148/2007: Laki Verohallinnosta sekä lakipaketti siihen liittyvien eräiden lakien muuttamisesta
Verohallituksesta ja yhdeksästä verovirastosta muodostettiin valtiovarainministeriön alainen Verohallinto-viranomainen, jonka virka-alueena on koko maa.
L 261/2008 - HE:5/200: Evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki
Uuden lain rakenne vastaa yksityisten alojen palkansaajien eläkelainsäädännön ja valtion eläkelainsäädännön uudistettua rakennetta.
L 263/2008 - HE:172/2007: Laki julkisesti tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasauksesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta
Suojautuminen korontasaustoimintaan liittyvältä korko- ja valuuttariskiltä olisi mahdollista jo ennen korontasaussopimusta korontasaustarjouksen antamisen jälkeen.
|