
Ylimpien tuomioistuinten viikko
 [Koostanut Jenni Turunen 22.4.2008, 13:56]
|
KKO:2008:41
Yhdistyksen kokous oli päättänyt, että yhdistyksen toimialueen ulkopuolella asuvilta peritään suurempi liittymismaksu kuin muilta. Säännöistä ei kuitenkaan ilmennyt, että liittymismaksu voitaisiin määrätä erisuuruiseksi eri jäsenryhmille. Päätös loukkasi olennaisesti yhdistyksen jäsenten yhdenvertaisuutta ja oli siten yhdistyslain 33 §:n 2 momentin nojalla mitätön. Yhdistys oli velvollinen palauttamaan liikaa perimänsä liittymismaksut niitä vaatineille jäsenille. Lue lisää >>
KKO:2008:40
A ja B olivat solmineet avioliiton vuonna 1988. Heidän avioeroaan koskeva asia oli tullut vireille 14.2.2001. A oli saanut perintönä omaisuutta, johon B:llä ei testamentin määräyksen nojalla ollut ollut avio-oikeutta. A oli lainannut perimiään varoja X Ky:lle, jossa B oli vastuunalainen yhtiömies. X Ky oli sittemmin maksanut osan lainasta takaisin. X Ky asetettiin 9.10.2001 konkurssiin. Lue lisää >>
KKO:2008:39
Kiinteistön omistaja oli tilaa rasittavasta tieoikeudesta tietoisena kunnostanut tilalla olevan vanhan rakennuksen asuinkäyttöön ja siten pyrkinyt tehostamaan omistamansa kiinteistön käyttöä. Kysymys siitä, oliko tie olosuhteiden siten muututtua siirrettävissä toiseen paikkaan tiestä kiinteistön omistajalle aiheutuvan haitan poistamiseksi. Lue lisää >>
KHO:2008:25
Virkamiehen nimissä ollut virka oli siirretty viraston toiseen yksikköön. Päätös oli tehty ilman valtion virkamieslain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua virkamiehen suostumusta. Viran siirtämistä koskevasta päätöksestä ei valtion virkamieslain 58 §:n mukaan saanut valittaa. Ylimääräistä muutoksenhakua, jonka perusteella hallintopäätös voidaan kumota vain hallintolainkäyttölain 11 luvussa säädetyin edellytyksin, ei päätöksestä ilmenevissä oloissa voitu pitää riittävän tehokkaana oikeussuojakeinona. Koska valtion virkamieslain 58 §:ään sisältyvän valituskieltosäännöksen soveltaminen olisi estänyt puheena olevalle virkamiehelle perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeuden säännönmukaiseen muutoksenhakuun, säännöksen soveltaminen olisi ollut perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tämän vuoksi säännös tuli tässä yksittäistapauksessa jättää soveltamatta. Lue lisää >>
|