
Lakimuutoksella vähennetään perusteettomia määräaikaisia työsuhteita
 [Koostanut Jenni Turunen 12.12.2007, 08:34]
|
Hallituksen esitys (125/2007) Eduskunnalle laeiksi työsopimuslain 13 luvun 11 §:n sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 13 §:n muuttamisesta
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi työsopimuslakia sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia. Työnantajalle säädetyn työnteon keskeisiä ehtoja koskevan selvityksen antamisvelvollisuuden rikkominen tulisi rangaistavaksi. Tällä hetkellä selvityksen antaminen on säädetty työnantajan velvollisuudeksi, mutta velvollisuuden rikkomista ei ole kriminalisoitu. Lisäksi työsuojeluviranomaisen toimivaltuuksia ehdotetaan muutettaviksi siten, että työsuojeluviranomainen voisi antaa kehotuksen sen varmistamiseksi, että työnantaja täyttää velvollisuutensa antaa selvitys työnteon keskeisistä ehdoista.
Esityksen tarkoituksena on parantaa määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien työntekijöiden asemaa ja ehkäistä sellaisten määräaikaisten työsopimusten käyttöä, joille ei ole olemassa lain mukaista perustetta. Tavoitteena on myös tehostaa työnantajan velvollisuutta antaa selvitys keskeisistä työsuhteen ehdoista.
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan ensi tilassa.
|