Sufleen säihkettä

Taannoisilla vieraspäivällisillämme ilta oli edennyt jo pitkälle: siikatartarin ja häränfileerulaadin jälkeen oli nautittu juustotarjottimen annista ja siemailtu portviiniä, ja vihdoin oli makean vuoro. Tähän asti onnistunut ateria oli jo kasannut paineita jälkiruoalle. Strategia oli kuitenkin valmiina!

Nousin pöydästä ja siirryin keittiöön, jossa minua odottelivat aiemmin päivällä valmistelemani koho-kasainekset. Ilmoitin pöytäseurueelle, että hetken kestää, ja sehän sopi kaikille, kun porttiakin oli vielä laseissa.

Päästyäni vauhtiin valkuaisten kanssa vieraana ollut ammattikondiittori hämmästeli, että miten jaksoin tuota käsipelillä tehdä, kun heillä kuulemma koneet tekevät mokoman. Hiukan ylpeänä totesin, että näin kyllä syntyy ilmavin vaahto, kun vain on ripeä ranne ja kunnon pallovispilä, ja että käsin tekemisessä on jotakin taianomaista. Amatöörikokin tähtihetki! Ja vielä mukavampaa oli, että kohokkaat onnistuivat. Eikä siinä edes kauaa mennyt.

Kohokkaalla on helppo hurmata ja irrottaa kehuja. Valtaosa sen viehätyksestä on hetkellisyydessä ja varta vasten tekemisessä: se saapuu tulikuumana, juuri uunista otettuna, kauniisti ruskettuneena.

"Kohokkaalla on helppo hurmata ja irrottaa kehuja."

Kohokas onnistuu kyllä kotonakin, ja taikinan voi valmistella pitkälle etukäteen. Valkuaisvaahto, vuokien täyttö ja paistaminen pitää kuitenkin tehdä vieraiden odottaessa.

Mukavinta kohokkaat on tarjota kauniissa annosvuoissa. Usein kohokkaasta tulee hieman vino, mikä on vain pittoreskia. Hyvin paistunut kohokas ei ole tasapaksu, vaan siinä on useampaa tekstuuria: rapeaa, voin ja sokerin karamellisoimaa pintaa, höyhenenkeveää keskustaa ja seksikkään sulavaa sisustaa.

Muita käytännön niksejä, joita elämä on opettanut: valkuaisvaahto pitää käännellä taikinan joukkoon napakasti käännellen, ei sekoittaen. Uuninluukkua ei pidä avata paistamisen aikana, vaan paistumista seurataan uunin ikkunasta. Ja tietenkin ajoitus: vieraat odottavat kohokasta eikä kohokas vieraita.

Jälkiruokakohokkaan voi maustaa miten vain. Talvisaikaan maistuu kermainen suklaakohokas; kevään pilkistäessä voi kokeilla kirpeämpiä makuja. Ulkomaalaisille kesävieraille saattaisivat maistua vaikka vaniljakohokas sekä mustikat, vadelmat ja metsämansikat. Vaihtoehtoja on loputtomasti.

Tällä kertaa tarjoan teille raikasta ja klassista Grand Marnier -kohokasta. Kuulua ranskalaislikööriä on saatavilla useita laatuja; parasta on punanauhainen, konjakkipohjainen ja pomeranssilla maustettu Cordon Rouge.

Juotavaksi näiden suloisten kohokkaiden kanssa sopii pieni lasillinen ranskalaista sauternesia hyvin kylmäksi viilennettynä. Arvokasta juomaa on onneksi saatavilla puolikkaita pulloja, jollaisesta riittää mainiosti pienelle illallisseurueelle. Jumalainen yhdistelmä, suosittelen.

Kepeää kevättä!

Lue resepti: Grand Marnier -kohokas

Aksu Tuominen on juridisiin teksteihin ja ruokakirjoihin erikoistunut kääntäjä sekä ranskalaisen gastronomian ihailija ja intohimoinen harrastaja. Tällä palstalla hän kirjoittaa ruuasta ja ruokakulttuurista kotikeittiön näkökulmasta. Tuominen opiskelee oikeustieteen maisteriksi ja työskentelee liikejuridiikkaan erikoistuneessa Asianajotoimisto Castrén & Snellmanissa.