Osakas-wanna-be,
opiskele Helsingissä ja tee töitä

Juristin tunnusmerkistö
Arja Lappeteläinen, 
15 helmikuu 2012 11:04 ap.
JAA:

Juristikirjeen Millainen osakas -sarjan toisessa osassa paneudutaan osakkaan osaamiseen. Puhuuko osakas kiinaa? Kannattaako osakasputkesta unelmoivan auskultoida? Entä kumpi on kannattavampaa: väittely oikeussalissa vai yliopiston luentosalissa? Juristikirje selvitti 238 osakkaan taidot.

Osakas valmistuu Helsingin yliopistosta

Osakkaiden valtaosa, 180 osakasta 238:sta on valmistunut Helsingin yliopistosta. Lapista valmistuneita on tutkituissa osakkaissa vain 11 ja Turussa opiskelleita 46. Yhdellä osakkaalla on tutkinto Nottinghamista. Suomalaisjuristeista on lakimiesmatrikkelin tietojen mukaan tuomioistuinharjoittelun suorittanut 39 prosenttia, osakkaista keskimäärin joka toinen. Mutta tässä suhteessa toimistojen välillä on suurta vaihtelua.

Oikeustieteen tohtoreita joukossa on yhdeksän väitellyttä ja yksi OTT h.c. Huomionarvoista on, että tohtoreita on osakkaista 4 prosenttia eli enemmän kuin lakimieskunnassa keskimäärin, jossa tohtoriesiintyvyys on 1,4 prosenttia.

Ulkomailla suoritettuja opintoja on 44 osakkaalla, eli 18 prosentilla jutun osakkaista. Juridiikan ulkopuolisia kotimaisia opintoja on 12 prosentilla osakkaista. KTM-tutkinto on kymmenellä osakkaalla, MBA-opinnot on suorittanut vain kuusi osakasta. Ainakin yksi osakas on valmistunut myös maa- ja metsätaloustieteellisestä, Polilta, valtiotieteellisestä ja teologisesta tiedekunnasta. Osakkaista löytyy myös muun muassa yo-merkonomi, TMC-konsultti ja AA-liiton sovittelija.

 

Toimisto

Osak-
kaat

Helsinki

Turku

Lappi

OTT

OTL

VT:n arvo

Muut
tutkinnot

Opinnot
ulko-
mailla

Bird&Bird1174   55 %13

Borenius

2315622 35 %38

Bützow

161041  69 %21
Castrén &
Snellman
2922521262 %26
Dittmar &
Indrenius
12111   33 %24
Hannes Snellman22184 1127 %58
Hammar-
ström
Puhakka
Partners
15131 1447 %34

Juridia

18171 1 44 %1 
Krogerus2918741 52 %11
Merilampi16772 181 %1 
Peltonen
LMR
18153 2 67 %43

Roschier

21183 1 38 %44

Waselius &
Wist

88    50 % 2

 

Osakas betjänar också på svenska

Osakkaiden työkielitaito on yleensä suomi, ruotsi, englanti tai jopa vain kaksi näistä. Yllättävän moni, 16 prosenttia selvityksen osakkaista tunnustaa, ettei ruotsin kielen taito riitä työkieleksi. Tässä suhteessa toimistojen välillä on suuria eroja: Dittikselle, Roskikselle, Cassulle, Boreniukselle tai W&W:lle ei osakkaaksi taida olla asiaa, ellei ruotsi taivu työkieleksi.

Kaksi osakasta tekee töitään vain suomeksi, pelkällä englannilla vain yksi. Erikoiskielistä osatuimmat ovat saksa ja ranska, mutta hieman yllättäen jopa kuusi osakasta ilmoittaa työkielekseen espanjan. Venäjää ja norjaa kertoo osaavansa kaksi osakasta, italiaksi, tanskaksi ja unkariksi asiakkaitaan palvelee yksi osakas. Kiinaa ei osaa vielä kukaan.

Tulosten valossa keskiverto-osakas on valmistunut Helsingistä, päässyt nuorena töihin toimistoon, osoittanut kyntensä ja noussut osakkaaksi. Vaikka osakas yleisesti on koulutetumpi kuin juristi keskimäärin, yleisimmin osakas on kuitenkin käyttänyt aikansa toimeksiantoihin, ei lisä-, jatko- tai kieliopintoihin.

 

Toimisto

Osakkaat

vain suomea,
ruotsia ja/tai
englantia osaavat

ruotsia
osaavat

ranska

saksa

muut
kielet

Bird&Bird1164 %91 %13 

Borenius

2383 %96 % 3espanja

Bützow

1669 %75 % 5 
Castrén &
Snellman
2959 %97 %29espanja
venäjä
unkari
Dittmar &
Indrenius
1250 %100 %25norja
Hannes
Snellman
2291 %82 %11 
Hammar-
ström
Puhakka
Partners
1580 %47 % 3norja

Juridia

1872 %89 %33espanja
italia
Krogerus2972 %72 %15espanja
Merilampi1675 %75 % 4 
Peltonen
LMR
1867 %78 %34espanja

Roschier

2181 %95 %14tanska

Waselius & Wist

863 %100 %12 

 

Osakas Mika

Entäpä Mikamme? Kuten juttusarjan edellisestä osasta kävi ilmi, keskiarvo-osakashan on Mika, vuosimallia 1966.

Castrén & Snellmanin osakas Mika Ilveskero on valmistunut Helsingistä ja auskultoinut. Hän tekee töitään suomeksi ja englanniksi eikä hänellä ole kyselyssä kysyttyjä jatko- tai muita opintoja.

”Kaksikymmentä vuotta sitten toimeksiantojeni pääkieli oli ehdottomasti suomi. Nyt englannin kielen osuus lähentelee puolta, mikä ei liikejuristille ole edes paljoa. Kielitaito on karttunut tekemisen myötä. Pidän tärkeänä, että liikejuristi osaa lukea ja analysoida tuloslaskelmaa, tasetta ja rahoituslaskelmaa. Tätä olen opetellut kursseilla ja itseopiskeluna. Usein hahmotan asiaa laatimalla taloudellisesta tilanteesta excelin.”

Seuraavassa Millainen osakas -sarjan osassa kerromme mihin osakas on erikoistunut. Kuinka erikoistunut Mika on?

Arja Lappeteläinen

Aiheesta lisää