Juristikirje tutki 13 asianajotoimiston 238 osakasta. Keskiarvo-osakas on 1960-luvulla syntynyt Mika.
Juristikirje kysyi 13 suurelta asianajotoimistolta niiden osakkaiden taustat ja selvitti 238 osakkaan tietojen perusteella, millainen on keskiverto-osakas Suomessa.
Suurin osa osakkaista on miehiä, naisia on alle viidesosa. Vaikka keskiverrosti osakkaaksi nimitetään 38-vuotias mies, on nuorin toimistojen nykyosakkaista nainen ja tullut osakkaaksi 28-vuotiaana. Varttuneimmat osakkaaksi nimitetyt ovat 60-vuotiaita. Tyypillinen osakas on syntynyt 1960-luvulla. Tutkituissa toimistoissa on osakkaana vain yksi 1980-luvulla syntynyt.
Yleisimmät osakasnimet ovat Mika, Pekka, Mikko, Jari ja Antti. Mikan ykkösaseman selittää nimen suosio erityisesti 1960-1970-luvuilla. Samaan aikaan suosionsa huipulla oli myös Jari-nimi. Naisten nimiä ei tästä otannasta riitä listaksi, mutta Merja, Sari ja Maria ovat yleisimpiä kuin muut nimet.
Keskiarvo-osakas on
Mies (82 % osakkaista on miehiä) |
Syntynyt vuonna 1966 |
Nimeltään Mika |
Helsingin yliopisto (76 %) |
Suorittanut asianajotutkinnon viidessä vuodessa valmistumisesta |
Osakkaaksi 38-vuotiaana |
Alla olevasta taulukosta käyvät ilmi osakkaiden lukumäärä, sukupuoli ja eri toimistojen ikärakenteen erot.
Toimisto | Osak- kaita | Naisia | Syntymä- vuosi | Nuorin | Vanhin | Nuorim- pana osak- kaaksi | Vanhim- pana osak- kaaksi | Osak- kaaksi keski- määrin |
| Bird&Bird | 11 | 3 | 1970 | 1975 | 1966 | 31 | 39 | 35 |
Borenius | 23 | 3 | 1969 | 1976 | 1961 | 33 | 46 | 38 |
Bützow | 16 | 2 | 1965 | 1980 | 1949 | 28 | 49 | 37 |
Castrén & Snellman | 29 | 8 | 1966 | 1976 | 1952 | 33 | 49 | 39 |
Dittmar & Indrenius | 12 | 1 | 1967 | 1976 | 1955 | 29 | 56 | 40 |
| Hannes Snellman | 22 | 5 | 1968 | 1978 | 1954 | 31 | 45 | 36 |
Hammar- ström Puhakka Partners | 15 | 1 | 1965 | 1979 | 1949 | 31 | 60 | 39 |
Juridia | 18 | 3 | 1965 | 1977 | 1945 | 31 | 61 | 38 |
| Krogerus | 29 | 5 | 1968 | 1978 | 1955 | 31 | 56 | 39 |
| Merilampi | 16 | 2 | 1965 | 1977 | 1955 | 32 | 45 | 38 |
Peltonen LMR | 18 | 3 | 1962 | 1976 | 1939 | 31 | 49 | 38 |
Roschier | 21 | 4 | 1965 | 1975 | 1953 | 33 | 44 | 37 |
Waselius & Wist | 8 | 3 | 1966 | 1975 | 1944 | 32 | 53 | 40 |
| | 238 | | 1966 | | | | | 38 |
Mika on osakas
Kuva: Antti Luukkonen
Asianajajaliiton puheenjohtaja
Mika Ilveskero on vuonna 1966 syntynyt, Helsingistä valmistunut asianajotoimisto Castrén & Snellmanin osakas, joka poikkeaa keskiarvosta vain siten, että hänet on nimitetty osakkaaksi keskimääräistä nuorempana, jo 33-vuotiaana.
Miten päädyit asianajotoimistoon?
”Valmistuin Helsingin oikiksesta keväällä 1990. Olin töissä pienessä asianajotoimistossa vuoden verran, minkä jälkeen lähdin auskultoimaan Helsingin raastuvanoikeuteen. Sain varatuomarin arvonimen loppuvuodesta 1992 ja jäin auskultoinnin jälkeen määräaikaiseksi tuomariksi runsaaksi vuodeksi. Kun Cassulta soitettiin ja pyydettiin tulemaan töihin, vaihto muutaman kuukauden sijaisuuksista toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen oli helppo päätös, vaikka pidin erittäin paljon tuomarin tehtävistä.
Asianajotutkinnon suoritin pian Cassulle tulon jälkeen, asianajaja minusta tuli syksyllä 1994, neljä ja puoli vuotta valmistumisen jälkeen. Tulin osakkaaksi 33-vuotiaana. Sitä ennen olin ollut toimistossa vähän yli kuusi vuotta. Kertaakaan en ole katunut vaihtoa tuomioistuimesta asianajouralle.”
Miltä tuntuu olla tyyppitapaus?
”Kun on henkisesti ikuinen vastavalmistunut, niin ensireaktio siitä, että olen isoimpien toimistojen osakkaiden keskuudessa keski-ikäinen, herätti hämmästystä. Kun asialle uhrasi sekunnin mietintäaikaa, niin se alkoi tuntua täysin luonnolliselta.”
Ensi viikolla kerromme, mitä osakas osaa, mihin hän on erikoistunut ja onko osakkaalla osaamista juridiikan ulkopuolelta. Osaako Mika sen mitä muutkin?
Arja Lappeteläinen