”Muista olla ajoissa, myöhästyneitä ei päästetä sisään”. Kollegan ohje mielessäni astuin bussiin Luxemburgin keskustassa, päämääränä EU- tuomioistuin. Kaunis kaupunki, laaksoja, siltoja ja kukkuloita. Keskusta jäi, pysäkinvälit harvenivat ja bussin vauhti kiihtyi moottoriliikennetiellä. Ajatukseni olivat pian alkavassa kuulemisistunnossa, olin innoissani, erilainen työpäivä oli alkamassa.
Yht’äkkiä havahduin, olin ajanut pysäkin ohi! Jäin pois bussista, harpoin tienlaitaa äkäisenä itselleni. Miksi et keskittynyt pysäkkeihin?! Paitsi että kello kävi, en enää tiennyt lyhintä tietä tuomioistuimeen. Missä oikeastaan olin? Miksi lähdin ilman karttaa? Alue näytti vieraalta. Edellisestä käynnistäni Luxemburgissa oli vuosia, Kirchbergin vihreät kunnaat olivat peittyneet lasipalatseihin. Astelin silti rivakasti eteenpäin, kysyisin tietä ensimmäiseltä vastaantulijalta. Jalankulkijoita ei näkynyt, autoilijoita sitäkin enemmän. Suuttumukseni kasvoi ”tyhmä, miksi et tullut taksilla?” .
Lasimaisemasta löysin tutun kohteen, uimahallin. Sen edessä oli bussi, jonka kuljettaja, vanha herra, neuvoi tien tuomioistuimeen. Matkaa olisi vielä jonkin verran. Vauhtia pitäisi lisätä, aloin olla jo tosi kuumissani, mutta pakko olisi ehtiä ajoissa.
Pian viereeni pysähtyi bussi ja ovi aukesi. Kuljettaja, jo tuttu ystävällinen herra, pyysi kyytiin ja lupasi viedä perille. Astuin hengästyneenä ja helpottuneena bussiin. Sen ikkunat olivat huurussa, ilmassa tuntui kloorin haju. Bussin penkeiltä minua kurkkivat uteliaat pienet koululaiset, hiukset märkinä. Istuin etupenkille, ystävällinen kuljettaja pysäytti bussin tuomioistuimen edessä. Olin perillä, sittenkin ajoissa!"
Marjatta Hautala, EU-tiedottaja (eläkkeellä)
Marjatta Hautala haastoi EU-tuomioistuimen tuomarin Allan Rosasin kertomaan seuraavan Haastavan keissin.