Kotikasvatus koetuksella

Haastava keissi
Jenni Turunen, 
06 helmikuu 2012 10:46 ap.
JAA:

Matti Kuusimäki toimi Suomen ensimmäisenä valtakunnansyyttäjänä vuosina 1997–2010. Kuva: Kimmo Brandt
Kuva: Kimmo Brandt

"Sain opettajavanhemmiltani hyvän kasvatuksen, mutta eipä viisas isänikään osannut antaa pojalle neuvoja seuraavan tapahtuman varalle.

Olin vuosia sitten Moskovassa Euroopan Neuvoston maiden ylimpien syyttäjien kokouksessa. Me osanottajat istuimme valtavan pyöreän pöydän ääressä, ja minulle oli annettu tehtäväksi luoda iltapäivän aluksi lyhyt katsaus päivän ihmisoikeuskysymyksiin Suomessa.

Kun olin puhunut pari minuuttia, salin ovi avautui, ja presidentti Vladimir Putin asteli täysin yllättäen sisään ja istuutui muina miehinä pöytämme ääreen. Mitä minun nyt kuului tehdä, jatkaa vaiko ei? Katsoin apua anoen  saksalaista puheenjohtajaa, joka vain levitteli käsiään yhtä tyrmistyneenä kuin minäkin. Päätin kuitenkin jatkaa sanottavani loppuun, maksoi mitä maksoi. Olinko näin tehnyt jonkinlaisen majesteettirikoksen?

"Olinko tehnyt majesteettirikoksen?"

Tähän äärettömän ahdistavaan kysymykseen sain onneksi nopean vastauksen mielestäni itseltään presidentiltä, sillä hän aloitti välittömästi jälkeeni oman puheenvuoronsa näin:" Kuten suomalainen ystävämme tässä juuri äsken sanoi, - - -".

"On maailmalla monta, ihmeellistä asiaa, ihmetyttää kummastuttaa pientä kulkijaa".

Matti Kuusimäki, professori, valtakunnansyyttäjä (eläkkeellä)

Matti Kuusimäki haastoi Vaasan hovioikeuden presidentin Olli Varilan kertomaan seuraavan Haastavan keissin.

Aiheesta lisää