Vähemmistövitsille nauraminen tuskin on häirintää tai rikos.
Sain suomenruotsalaiselta tutultani Radio X3M:n mainospaidan, jossa luki:
Älä löi, en ole hhhurrit.
Olen suomenkielinen. Paita on minusta hauska: siinä nauretaan suomenkielisten hurrivihalle ja suomenruotsalaisten suomen kielen taidoille. Vaan onko se ok? Tässähän nauretaan kahdelle kansanryhmälle. Syyllistynkö häirintään, jos käytän paitaa töissä?
Jotkut voivat paidasta loukkaantua, mutta siitä on vielä matka yhdenvertaisuuslain tarkoittamaan häirintään tai rikoslain kiihotusta kansanryhmää vastaan koskeviin säännöksiin. Ja joitakin ryhmiä voi pilkata kovemmin kuin toisia.
”Sitä enemmän kansanryhmä tarvitsee suojelua, mitä alisteisempi se on. Eli huumorin – nimenomaan lämminhenkisen – viljeleminen esimerkiksi homoista tai suomenruotsalaisista saattaa siis olla myös merkki näiden ryhmien kohtuullisen hyvästä vähemmistöasemasta Suomessa”, toteaa Vähemmistövaltuutetun toimiston toimistopäällikkö Rainer Hiltunen.
Vaikka olennaista on, miten viestin vastaanottaja viestin kokee, oikeuskäytäntö ei tunne tapausta, jossa huumori olisi tulkittu rikokseksi tai häirinnäksi. Esimerkiksi Korkein hallinto-oikeus totesi viime vuonna, ettei Manne-tv loukkaa yhdenvertaisuuslakia. Sananvapaus sai oikeushyvänä suuremman suojan.